maanantai 4. toukokuuta 2015

Kesäkurpitsapihvit

Sain lukiossa traumoja kesäkurpitsasta. Meillä oli usein ruokalan salaatissa kesäkurpitsaa ja joka ainoa kerta luulin, että se oli kurkkua. Mikä valtaisa pettymys se olikaan, kun paljastui, että olin taas ahtanut lautasen täyteen salaattia, jossa oli kuivaa ja mautonta kesäkurpitsaa - raikkaan kurkun sijasta. Tunsin oloni huijatuksi! Luulisi, että 16-vuotiaalla bile-eläimellä olisi muitakin huolenaiheita, mutta mauton kesäkurpitsa oli kyllä yksi kouluruokailun (= elämän) vihanaiheita, jota näin 10 vuoden päästäkin muistelen. No onneksi kiukkuni on laantunut ja olen tutustunut viholliseeni uudestaan. Nämä pihvit ovat nimittäin niin hyviä, että kannattaa suosiolla tehdä tupla tai tripla-annos niin riittää toisellekin jalalle. Alkuperäinen ohje on Maku.fi sivustolta.

500g kesäkurpitsaa raasteena
1 sipuli hienonnettuna
1 muna
100g juustoa raastettuna
2 rkl vehnäjauhoja 
0,5 tl suolaa
maustemitta mustapippuria

paistamiseeen öljyä

Sekoita kulhossa kaikki aineet. Jos kesäkurpitsa on hyvin mehevää, niin raaste kannattaa laittaa hetkeksi siivilään ja painella ylimääräinen neste pois. Nosta massasta lusikalla nokareita pannulle. Taputtele nokareet pihveiksi. Paista pihvit molemmin puolin miedolla lämmöllä, kunnes juusto on sulanut ja kesäkurpitsapihvit ovat saaneet kauniin värin. Tarjoa esim. raejuuston kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti