perjantai 29. tammikuuta 2016

Kuulumisia ja alevinkki

Tilasin juuri söpistely prinsessamekon Pomp de luxilta neidille. Katselin vaaleanpunaista ihanuutta jo aikaisemmin, mutta vasta kun se oli puoleen hintaan, uskalsin tilata. Minusta merkillä on aivan ihania heleän roosan värisiä vaatteita, jotka käyvät hyvin Kertun vaalealle iholle. Toivottavasti vaan neiti on samaa mieltä, hän kun on alkanut valita aamuisin itse vaatteensa. Toki meillä on erikseen koti- ja kerhovaatteet, että en nyt ihan kaikissa rytkyissä kerhoon tai kyläilemään päästä lähtemään. En ole muuten aiemmin tilannut Pompin vaatteita ja vähän yllätyin 8,5 euron postimaksusta. Olisikohan edustajan kautta edullisemmat toimituskulut? 

Huomenna lähdetään Rogerin ja nuoremman pikkusiskoni Pullan kanssa laskettelemaan. Opetetaan siskoa kiitämään suksilla ja minä ehkä samalla harjoittelen lautailua. Jospa vielä joskus pääsisin Lappiin asti laskettelemaan, mutta nyt käydään ihan paikallisessa laskettelukeskuksessa.

Ja se alevinkki. Naurattaa, kun muissa blogeissa kerrotaan Reiman tai muiden lastevaatemerkkien aleista, mutta minä kunnon herkkusuuna ajattelin mainita, että irtokarkit ovat viikonloppuna Cittarissa tarjouksessa, 5,99 / kilo. Kävin eilen jo hakemassa parhaat päältä, samalla kuin hain trikookudetta virkkaamiseen. 


Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti